Väriä & valoa – impressionismin perintö

Impressionismin voidaan katsoa syntyneen 1870-luvulla. Ranskalaisen taideopetuksen muutos, tieteen kehitys ja värin havainnointiin liittyvät tutkimukset vaikuttivat osaltaan impressionismin syntyyn. Taiteilijoita kiinnosti uudenlainen tapa kuvata ympäristöä. Siinä korostui välitön suhde luontoon ja sen tapahtumiin. Taiteilijat ryhtyivät työskentelemään ulkona. Tässä auttoi osaltaan myös uudenlaisten värituubien ja maalaustarvikkeiden keksiminen. Maisemat nousivat suosituksi aiheeksi niin taiteilijoiden kuin taiteen keräilijöiden keskuudessa 1800-luvulla.

Uusimpressionismi puolestaan alkoi 1880-luvun puolivälissä, jolloin taiteilijat kehittivät väriteorioita ja suunnittelivat teoksia tarkasti niiden pohjalta. Uusimpressionistit luopuivat ulkoilmamaalauksesta: järjestelmällinen ja usein hidas työskentelyprosessi siirtyi takaisin taiteilijoiden työtiloihin.

Ulkonäkymiä kuvaavissa teoksissa korostuu taiteilijoiden pyrkimys kuvata luonnossa syntyvää tunnetta tai aistimusta. Maalausten väriskaala vaalentui ja kirkastui 1870-luvulta lähtien. Puutarhakuvauksissa ja luontotutkielmissa taiteilijat pääsivät tutkimaan eri vuorokauden- ja vuodenaikojen vaikutusta ympäristöön.

Pekka Haloselle kodin piiri puutarhoineen Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä oli monien maalausten innoittaja: luonnon yksityiskohdat tallentuivat kankaalle kaikkina vuodenaikoina. Ranskalaisen taiteilija Paul Gauguinin oppilaana ollut Halonen seurasi aktiivisesti taiteen uusia virtauksia. Haloselle taiteen uudistaminen lähti värin- ja siveltimenkäytön runsaudesta. Värimaalauksen monipuolisuus näkyy myös talvimaalauksissa. Talven valo luo voimakkaita kontrasteja lumen pintaan.

Impressionismi synnytti uudenlaisia näkökulmia ja sommitelmia, jotka olivat ajassaan rohkeita ja kokeilevia. Monet’n Jäidenlähtö Seinestä -teoksessa horisonttilinja on miltei keskellä, jolloin teoksen ala- ja yläpuoli heijastavat toisiaan. Puolet luovat pelkistetyn peilivaikutelman. Rauhallisesta yleisvaikutelmasta huolimatta teoksessa on useita vastaväripareja, kuten sininen-oranssi ja violetti-keltainen.

Ellen Thesleff maalasi useita teoksia Italiassa. Uudenlaiset teokset hehkuvat väreissä ja saivat luonnetta taiteilijan rohkeista siveltimenjäljistä ja sommittelusta. Omana aikanaan Thesleffin teokset herättivät paljon keskustelua ja arvostelua.

Myös Tyko Sallisen Pyykkärit-teos herätti aikoinaan hämmennystä. Taiteilijan tapa kuvata ihmisiä koettiin karkeaksi. Teos on maalattu pohjalle, joka kuultaa värien läpi tehden niistä voimakkaat ja kirkkaat. Maalauksen vasemmanpuoleinen henkilö oli taiteilijan Helmi-vaimo.

Vitalismi, ulkoilmaelämä ja terveet elämäntavat kiinnostivat taiteilijoita 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Vitalismi voidaan nähdä vastareaktiona kaupungistumisen ja teollistumisen luomille kovemmille arvoille. Vitalismin oppien mukaan ihmisiä kannustettiin luonnossa olemiseen, auringon ottamiseen ja alastomuuteen. Välittömän luontosuhteen uskottiin myös lisäävän luovuutta.

Suursaari toimi kotimaisena värimaalauksen keskuksena muun muassa Magnus Enckellille ja Verner Thomélle. Suursaari tarjosi puitteet 1800-luvun loppupuolen merelliselle matkailulle ja rentoutumiselle. Myös lapsuuden ja nuoruuden kuvaukset sisältyvät keskeisesti vitalistiseen taiteeseen. Rantakuvauksissa on aurinkoa, lämpöä, valoa, väriä, liikettä sekä pysähtyneisyyden tunnelmaa.

Pienin pistein maalatuissa teoksissa värisävyt ovat vuorovaikutuksessa toisten värien kanssa luoden myös uusia sävyjä. Osa uusimpressionisteista noudattikin täplämaalauksessa optisen sekoittumisen periaatetta, jossa esimerkiksi havainto vihreästä väristä muodostuu keltaisista ja sinisistä, tiiviisti vierekkäin maalatuista pisteistä. Teorioiden takana oli havainto valkoisen valon hajoamisesta eri väreiksi: prisma erottelee auringon valkoisen valon spektriksi, sateenkaaren väreiksi.

Tässä näyttelyssä tutustutaan rinnakkain sekä varhaisempiin impressionistisiin että hieman myöhemmin toteutettuihin uusimpressionistisiin teoksiin. Tarkkaa rajavetoa tyylien kesken ei aina edes ole mahdollista osoittaa, sillä useat uudet ilmaisutavat kulkivat myös rinnakkain.

Suuri muutos suomalaisessa maalaustaiteessa tapahtui vuoden 1910 aikoihin. Magnus Enckellin teos edustaa aikakauden ajanmukaista, värikylläistä maalausta. Teosten aihepiirit löytyivät kaupunkien tiheästä tunnelmasta, uudenlaisesta kaupunkilaisesta elämäntavasta. Kaupungit ja niiden ympäristöt alettiin nähdä ensimmäistä kertaa myönteisessä valossa. Värikylläinen, voimakkaan ilmaisun taide loi pohjan myös impressionismia seuranneille 1900-luvun uusille taidesuuntauksille ja ajattelutavoille: ekspressionismille, kubismille ja futurismille.