Ateneumissa syksyllä 2018: Kohtaamisia kaupungissa ja Not Vital

Ateneumin taidemuseon talven 2018–2019 päänäyttely on Kohtaamisia kaupungissa – suomalaista taidetta 1900-luvulta. Runsaassa kokonaisuudessa tarkastellaan 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten muuttoliikettä ja kaupungistumista – ihmisten elämää ja arkea. Näyttely esittelee monipuolisesti harvoin esillä olleita teoksia Kansallisgallerian kokoelmasta. Samaan aikaan avataan sveitsiläisen taiteilija Not Vitalin (s. 1948) ihmisaiheisista maalauksista koostuva installaatio.

19.10.2018–20.1.2019
Kohtaamisia kaupungissa – suomalaista taidetta 1900-luvulta

Monitasoinen näyttely syventyy suomalaisen yhteiskunnan ja arjen mielenkiintoisiin muutoksiin 1910-luvulta 1980-luvulle. Teosten aiheina ovat muun muassa kaupunki, koti ja identiteetti – sekä ihan tavallinen elämä ja arki. Mukana on tunnistettavia kaupunkinäkymiä pääosin Helsingistä, mutta myös Turusta ja Tampereelta.

Esillä on yli 300 teosta Ateneumin kokoelmista yli 80 taiteilijalta. Mukana on maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja piirustuksia. Näyttelyn taiteilijoita ovat mm. Marcus Collin, Antti Favén, Marjatta Hanhijoki, Reino Harsti, Aarre Heinonen, Tove Jansson, Juho Karjalainen, Viktor Kuusela, Helmi Kuusi, Marjo Lahtinen, Olli Lyytikäinen, Åke Mattas, Aune Mikkonen, Helena Pylkkänen, Tuulikki Pietilä, Ulla Rantanen, Helene Schjerfbeck, Elga Sesemann, Sigrid Schauman ja Esko Tirronen.

”Näyttely on loistava osoitus siitä, kuinka kokoelmamme avaa erilaisia näkymiä paitsi taiteen historiaan, myös yhteiskuntaan ja sen ilmiöihin. Näyttelyyn valittu teosjoukko kertoo uudenlaisen tarinan Suomen taiteen 1900-luvusta”, kertoo Ruotsin Nationalmuseumin pääjohtaja, dosentti Susanna Pettersson, joka toimi Ateneumin museonjohtajana heinäkuun 2018 loppuun asti.

”Kaupungistuminen mahdollisti uudenlaisten elämäntapojen muodostumisen. Myös naiset pystyivät toimimaan itsenäisesti ammateissa ja luomaan uraa taiteilijoina. Tavallisten ihmisen vapaa-ajan määrä ja harrastukset lisääntyivät. Elämä kaupungissa oli vapaampaa: rooleilla pystyi leikittelemään eivätkä ne perustuneet niin vahvasti sukupuoleen ja asemaan kuin maaseudulla”, kertoo näyttelyhankkeesta vastaava erikoistutkija Anu Utriainen.

Kohtaamisia kaupungissa sai alkunsa Moderni nainen -näyttelystä, joka esitteli Helene Schjerfbeckin, Elga Sesemannin, Sigrid Schaumanin ja Ellen Thesleffin teoksia. Kohtaamisia kaupungissa laajentaa näkökulmaa elämäntapojen muuttumiseen ja sen näkymiseen suomalaisessa kuvataiteessa.

Näyttelyn kuraattoreita ovat dosentti Susanna Pettersson, intendentti Anna-Maria von Bonsdorff ja erikoistutkija Anu Utriainen. Näyttelyarkkitehtuurista vastaavat Iines Karkulahti ja Meri Wiikinkoski.

Näyttelyn yhteydessä ilmestyy runsas julkaisu, jonka kirjoittajia ovat erikoistutkija Erkki Anttonen, Kansallisgallerian kokoelmahallintajohtaja Riitta Ojanperä, kirjailija Agneta Rahikainen, dosentti Susanna Pettersson, intendentti Anna-Maria von Bonsdorff sekä erikoistutkija Anu Utriainen. Julkaisu ilmestyy suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Näyttelyn sivulle

19.10.2018–20.1.2019
Not Vital

Sveitsiläissyntyinen Not Vital (s. 1948) tunnetaan uransa 1960-luvulla aloittaneena monipuolisena taiteilijana, joka ilmaisee ajatuksensa vahvasti niin veistoksina, laajoina installaatioina kuin kollaaseinakin. Ateneumissa esitetään sarja Vitalin viime aikaisia maalauksia. Meditatiiviset ja väriaskeettiset maalaukset kuvaavat taiteilijan itsensä ohella hänen läheisiään ja ystäviään, mutta myös taiteen ja kirjallisuuden maailmasta tuttuja hahmoja. Teokset esittävät taiteilijan äitiä, assistentteja, taiteilijaystäviä sekä kirjallisuudesta tuttuja voimakkaita hahmoja. Vitalin ankarat ja arvoitukselliset omakuvat täydentävät kokonaisuutta. Esillepanossa noudatetaan samaa ajatusta kuin taiteilijan omassa maalausateljeessa, joka sijaitsee korkealla Sveitsin vuoristossa.

Näyttelyn sivulle

Kuva ylhäällä: Henry Ericsson: Fazerin baari, 1931. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen