Tutki ja opi

Ateneumin taidemuseossa on Suomen suurin ja vanhin taidekokoelma.

TIETOA ATENEUMISTA

Ateneumin taidemuseo on osa Kansallisgalleriaa. Kansallisgallerian kaksi muuta museota ovat Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo.

Jo vuonna 1846 perustettiin Suomen Taideyhdistys. Se alkoi kerätä taidetta. Taiteen keräilijät antoivat Suomen Taideyhdistykselle lahjoituksina taideteoksia jo 1800-luvulla. Taideteoksia on myös ostettu museon kokoelmaan.

Suurin osa Ateneumin taideteoksista on suomalaisten taiteilijoiden tekemiä. Ne ovat jo aika vanhoja, eli ne on tehty noin 50 vuotta tai jopa yli 200 vuotta sitten. Taiteilijoiden tekemät taideteokset ovat esimerkiksi maalauksia, piirustuksia ja veistoksia. Ne kaikki yhdessä ovat Ateneumin taidekokoelma.

Ateneumin taidekokoelma on Suomen vanhin ja suurin. Siinä on paljon sellaisia teoksia, jotka ovat jo monille ihmisille tuttuja ja rakkaita. Sellaisia teoksia sanotaan klassikoiksi.

Ateneum 1890. Kuva: Daniel Nyblin

Ateneum-rakennus valmistui Helsinkiin vuonna 1887 eli yli 130 vuotta sitten. Talon suunnitteli arkkitehti Theodor Höijer. Ateneum-rakennuksessa on ennen ollut taidekouluja ja museoita.

Nyt rakennuksessa on Ateneumin taidemuseo ja Kansallisgallerian muita osastoja: kirjasto, arkisto, kehystämö, puusepän verstas, valokuvaamo ja konservointilaitos. Konservointilaitos on vähän kuin taiteen sairaala: siellä tutkitaan taideteosten kuntoa sekä korjataan ja hoidetaan niitä.

Kaikuu-hankkeen käsikirja

Tästä linkistä voit avata Kaikuu-hankkeen käsikirjan. Sen nimi on Yhteinen kaiku. Teimme käsikirjan Ateneumissa vuonna 2021. Kirjassa on paljon vinkkejä ja neuvoja ryhmien selkokieliseen opastamiseen museoissa.

Kutsuimme Kaikuu-hankkeessa museoon opastuksille ihmisiä, joille on hyötyä selkokielestä. Kaikuun opastuksilla halusimme, että jokainen ihminen voi viihtyä museossa ja jutella taiteesta. Kaikkien ajatukset taiteesta ovat arvokkaita ja kiinnostavia. Käsikirja on yleiskielinen. Se on tarkoitettu kaikkien ryhmiä ohjaavien ihmisten käyttöön.

Kaikuu-hanke kesti kaksi vuotta. Museo sai rahat sen tekemiseen Opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Jutellaan taiteesta!

Ateneumin teoksiin liittyviä tekstejä ja tehtäviä selkokielellä.

Selkokielinen ääniopas

Sivuiltamme löydät selkokieliset äänioppaat suomeksi yhteensä 26 taideteokseen. Niissä kerrotaan aina yhdestä taideteoksesta kerrallaan. Jokainen ääniopas kestää noin viisi minuuttia. Voit katsoa teosten kuvia ja kuunnella äänioppaita. Ateneum teki nämä äänioppaat yhdessä Yleisradion Selkouutisten kanssa.

Albert Edelfelt: Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista, 1878

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1878, korkeus 157 ja leveys 202 senttimetriä  

Tämä kuva kertoo ajasta 400 vuotta sitten. Kuvan keskellä seisoo vihainen mies. Hän on uusi Turun linnanherra, Kaarle-herttua, josta tuli myöhemmin Ruotsin kuningas.

Kaarle-herttua on tullut Turun linnan kappeliin ja hän on pyytänyt avaamaan arkun. Arkussa on hänen entisen vihamiehensä, Suomen tärkeimmän miehen Klaus Flemingin ruumis.

Tarina kertoo, että Kaarle-herttua pilkkaa kuollutta miestä, vetää tätä parrasta ja sanoo: Jos olisit vielä elossa, ei pääsi olisi kovinkaan lujasti kiinni hartioissasi.

Kuolleen miehen leski, Ebba Stenbock, vastaa hänelle rohkeasti: Jos minun mieheni olisi vielä elossa, Teidän Ylhäisyytenne ei koskaan olisi päässyt tänne asti.

Maalauksessa on monta ihmistä, joilla kaikilla on erilainen asento ja ilme. Yksi on utelias, toinen surullinen. Mutta kaikkien mielestä tilanne on vakava. Ihmiset ovat jännittyneissä asennoissa, kuin teatterin lavalla.

Edelfelt on miettinyt tarkkaan jokaisen asennon ja paikan. Kirkas valo osuu kuvan keskelle ja reunat jäävät varjoon. Albert Edelfelt osasi maalata valokuvantarkasti. Hän asui Pariisissa ja sai opetusta parhailta ranskalaisilta historiamaalareilta.

Kuuluisin historiamaalari oli Jules Bastien-Lepage, jonka Edelfelt myös tunsi. Bastien-Lepage kävi katsomassa melkein valmista maalausta Edelfeltin luona. Sen jälkeen Edelfelt kirjoitti äidilleen Suomeen:

Bastien-Lepage pitää Kaarle-herttuaa, ruumista ja Ebba Stenbockia erittäin hyvinä – ja kun joku niin vaativa herra kuin Bastien sanoo jotakin hyväksi, niin sen täytyy ainakin osaksi olla totta!

Robert Wilhelm Ekman: Ilmatar, 1860

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1860, korkeus 79 ja leveys 111 senttimetriä

Kuvassa on kaunis nainen aalloilla. Hän ei kuitenkaan ole tavallinen ihminen vaan Kalevalan jumalainen olento, Ilmatar.

Kalevala on Suomen kansalliseepos, jossa on kertomuksia muinaisesta Suomesta. Elias Lönnrot keräsi Kalevalaan runoja vanhoilta ihmisiltä ja kirjoitti niitä itsekin.

Ilmattaren tarina kertoo maailman luomisesta. Alussa oli vain meri ja Ilmatar. Ilmattaren jälkeen luotiin maapallo sellaisena kuin me sen tunnemme.

Ilmatar oli taivaan neito, joka laskeutui alkumereen ja tuli raskaaksi tuulesta. Sitten meren yllä lentävä sotkalintu muni munansa Ilmattaren polvelle. Munat kehittyivät ja niistä kuoriutuivat maa, taivas, aurinko, kuu ja tähdet.

Ilmatar oli raskaana monta vuotta ja synnytti myös rannat ja kalavedet. Myöhemmin Ilmatar synnytti Väinämöisen, joka oli Kalevalan tarinoiden suuri tietäjä.

Tämän kuvan maalasi Robert Wilhelm Ekman jo sataviisikymmentä vuotta sitten. Tuohon aikaan Suomessa ei vielä saanut taideopetusta, ja Ekman opiskeli maalaamista Tukholmassa.

Hän vietti myös pitkiä aikoja muualla ulkomailla. Ekman oli omana aikanaan kuuluisin suomalainen taiteilija, ja hän innostui paljon Kalevalan tarinoista. Hän halusi esittää Kalevalan tapahtumat arvokkaasti.

Ilmatar ei muistuta Ekmanin ajan suomalaisia naisia vaan enemmän antiikin Kreikan naisihannetta.

Myös nykyään suomalaiset taiteilijat tekevät taidetta Kalevalan aiheista.

Akseli Gallen-Kallela: Aino-taru, 1891

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

3. Akseli Gallen-Kallela: Aino-taru

öljymaalaus vuodelta 1891, korkeus 154 senttimetriä ja leveys yhteensä yli kolme metriä

Kalevalan tarina Ainosta kertoo nuoren naisen elämästä. Tässä Aino-tarun maalauksessa on kolme osaa.

Vasemmalla Aino tapaa metsässä Kalevalan suuren tietäjän, Väinämöisen. Ainon veli on luvannut Ainon vaimoksi Väinämöiselle, mutta Aino ei tahdo vanhaa miestä.

Tarina jatkuu kuvan oikeassa reunassa. Siellä Aino on riisunut vaatteensa. Hän on päättänyt mieluummin hukkua veteen kuin mennä Väinämöisen vaimoksi. Aino muuttuu kuitenkin oudoksi kalaksi.

Keskimmäisessä kuvassa esitetään tarinan loppu, jossa Väinämöinen oli onkinut Aino-kalan, mutta ei tunnistanut kalaa Ainoksi. Kala karkaa Väinämöiseltä veteen ja muuttuu taas ihmisen näköiseksi. Aino jää kuitenkin ikuisiksi ajoiksi veteen.

Akseli Gallen-Kallela maalasi paljon tauluja Kalevalan henkilöistä ja tapahtumista. Hän oli kiinnostunut siitä, miten suomalaiset elivät kauan sitten.

Siksi hän matkusti monta kertaa maaseudulle Karjalaan, jossa hän tutki ihmisiä, heidän elämäänsä ja maisemia. Karjalaista elämäntapaa pidettiin suomalaisille aitona ja alkuperäisenä.

Gallen-Kallela tahtoi maalata kaiken mahdollisimman oikein, ja siksi hän tarvitsi kaikille asioille mallin. Ainon mallina oli taiteilijan oma nuori vaimo, Mary.

Akseli maalasi hänet karjalaisessa puvussa ja myös kuvan maisemat ovat Akselin ja Maryn häämatkalta Karjalasta.

Maryllä on maalauksen kahdessa osassa kädessään sama käsirengas, jonka Akseli oli hänelle antanut. Keskimmäisessä kuvassa käsirengasta ei enää ole, koska siinä Aino ei enää ole ihminen vaan hän on muuttunut vedenneidoksi.                                                                           

Maalauksen leveät kehykset ovat erikoiset. Gallen-Kallela on suunnitellut myös ne. Kehyksiin on kirjoitettu osa Kalevalan Aino-tarusta.

Akseli Gallen-Kallela: Démasquée, 1888

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1888, korkeus 65 ja leveys 54 senttimetriä

Mitä huomaat ensiksi kun katsot tätä maalausta? Huomaatko ehkä naisen hymyn, naamion hänen kädessään vai sen, että hän istuu sohvalla aivan alasti?  

Maalauksen nimi Démasquée tarkoittaa henkilöä, joka on riisunut naamionsa.

Kuvan nainen oli taiteilija Akseli Gallen-Kallelan mallina taiteilijan työhuoneessa Pariisissa. Sohvan päällä oli perinteinen suomalainen ryijy. Gallen-Kallela oli tuonut sen mukanaan Suomesta.

Taiteilijat olivat jo taidekouluissa tottuneet katsomaan alastomia vartaloita, piirtämään ja maalaamaan niitä. Monet naiset ja miehet olivat ammatiltaan taiteilijan malleja.

Nuori suomalainen taiteilija Akseli Gallen-Kallela työskenteli 1800-luvun lopulla Pariisissa, kun rikas taiteenkeräilijä Herman Fritiof Antell tilasi häneltä tämän alastonmaalauksen. Antell piti maalauksen piilossa muilta, ja se oli osa hänen eroottisten taidekuviensa kokoelmaa.

Kun Antell kuoli viisi vuotta myöhemmin, hänen taideteoksiaan annettiin Ateneumiin. Silloin myös Démasquée tuli museon omistukseen.

Maalauksen nainen katsoo meitä suoraan kohti ja hymyilee. Vaikka hän näyttää tyytyväiseltä ja terveeltä,  kuvassa on joitakin asioita jotka liittyvät kuolemaan.

Naisen vieressä on valkoisia liljoja. Ne ovat kukkia, joita näkee usein hautajaisissa. Lilja on viattomuuden ja puhtauden vertauskuva eli symboli. Pääkallo, yleinen kuoleman merkki, näkyy naisen takana. Ehkä taiteilija halusi muistuttaa katsojaa siitä, että lopulta me kaikki kuolemme.

Joidenkin katsojien mielestä kuvan nainen on samalla myös vaarallinen, koska hän on niin avoimesti eroottinen.

Akseli Gallen-Kallela: Kullervon kirous, 1899

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1899, korkeus 184 ja leveys 102 senttimetriä

Maalauksen nuoren miehen nimi on Kullervo. Kullervo on vahva nuori mies, yhtä vahva ja yhtä jäntevä kuin puut hänen takanaan. Hän on vihainen ja haluaa kostaa. Kullervo heiluttaa nyrkkiään taivasta kohti.

Kalevalan tarina Kullervosta on synkkä ja surullinen.Kullervolla on epäonnea heti syntymästään alkaen. Hän ei saa elämässään rakkautta, ja kaikki mihin hän ryhtyy, menee pieleen. Kullervon koko elämä on järkyttäviä tapahtumia täynnä, ja lopuksi onneton Kullervo tappaa itsensä.

Tämä maalaus kertoo ajasta, kun Kullervo oli orjana seppä Ilmarisen talossa. Ilmarisen ilkeä vaimo antoi Kullervolle evääksi leivän, jonka sisään hän oli leiponut kiven.

Kun Kullervo leikkasi leivästä palan, hänen puukkonsa osui kiveen ja meni poikki. Puukko oli Kullervolle rakas, koska hän oli saanut sen isältään kauan sitten.

Kullervon tarina on innostanut eri aikojen taiteilijoita. Akseli Gallen-Kallela oli koko ikänsä innostunut Kalevalasta ja hän on Suomen tunnetuin Kalevala-taiteilija. Gallen-Kallelan Kalevala-tauluissa kuvataan voimakkaita tunteita: iloa, surua, vihaa.

Tämän maalauksen maisemaan taiteilija on suunnitellut yksityiskohtia, jotka ennustavat tulevia synkkiä tapahtumia. Pihlajanmarjat ovat punaisia kuin veri, ja kaukana taivaalla on paksuja pilviä. Pilvet kertovat, että pian nousee myrsky, vaikka vielä valo on aivan kirkas.

Ellen Thesleff: Suomen kevät (1942)

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1942, korkeus 70 ja leveys 54 senttimetriä

Kevään neito on vaaleatukkainen nainen. Hänen hiuksissaan on kukkia ja hän hymyilee. Nainen on melkein aineeton ja läpinäkyvä.

Hänen ääriviivansa ovat epäselvät, hän on jo melkein osa maisemaa. Kevätaurinko lämmittää ilmaa, joka väreilee.

Kun taiteilija Ellen Thesleff maalasi Suomen kevään, Suomessa oli sota, jota oli jatkunut jo monta vuotta. Sota ei maalauksessa näy, vaan kuvan nainen on huoleton ja hyväntuulinen.

Thesleff rakasti kevättä ja kesää. Ellen Thesleff opiskeli kauan, ensin Suomessa ja sitten ulkomailla. Erityisen pitkään hän oleskeli Italiassa.

Hän etsi jo 1900-luvun alussa omaa tapaansa maalata. Hän halusi maalata valoa ja värejä rohkeasti ja todenmukaisesti, sellaisina kuin hän tunsi ne sydämessään. Hänen maalauksistaan on käytetty sanaa värinäky.

Rytmikkäästi eri suuntiin sivelty maali aiheuttaa sen, että moni Thesleffin maalaus näyttää melkein liikkuvalta.

Tässä maalauksessa ei ole selvää tapahtumapaikkaa eikä selviä ääriviivoja, kuitenkin siinä on tunne hyvästä hetkestä. Ehkä kaikki onkin unta ja satua.

Hugo Simberg: Kuoleman puutarha, 1896

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

vesiväri ja guassimaalaus vuodelta 1896, korkeus 16 ja leveys 17 senttimetriä

Kuvassa on kolme puutarhuria työssään. Mustat kaavut peittävät laihoja luurankoja. Puutarha on kuiva eivätkä kasvit voi hyvin, vaikka yksi hahmoista kastelee niitä ja toinen pitää kukkaa hellästi sylissään. Kolmas hahmo on kääntänyt meille selkänsä.

Hugo Simberg mietti hyvä ja pahan sekä hengellisen ja maallisen elämän kysymyksiä. Hän teki monia maalauksia, joissa on enkeleitä, piruja ja mustapukuisia luurankoja.

Simbergin Kuolema tekee työtään rauhallisesti, jopa lempeästi, ja saattaa ihmisen rajan yli. Simberg kuvaa kuoleman luonnollisena osana ihmisen elämää.

Taiteilija kirjoitti yhden maalauksensa taakse, että kuoleman puutarha on paikka, minne kuolleiden ihmisten sielut joutuvat ennen kuin pääsevät taivaaseen.

Kuoleman puutarhasta Simberg teki monta eri kokoista muunnelmaa. Isoin niistä on seinämaalaus, jonka hän teki Tampereen Johanneksen kirkkoon.

Taideteos voi olla mestariteos, vaikka se ei ole suuri ja kultakehyksinen. Moni Hugo Simbergin kuuluisa maalaus onkin pieni, vain vähän tavallista postikorttia isompi.

Kuoleman puutarha on tehty vesiväreillä ja guassimaaleilla. Maalausta ei voi pitää valossa monta kuukautta kerrallaan, koska sen värit voivat haalistua. Sen täytyy päästä aina välillä pimeään lepäämään.

Helene Schjerfbeck: Sirkustyttö, 1916

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1916, korkeus 43 ja leveys 36 senttimetriä

Helene Schjerfbeckillä ei ollut omia lapsia, mutta hän maalasi lapsia mielellään. Kerran hän kirjoitti kirjeessään: Mieluiten olen maalannut köyhiä herkkiä lapsia, en tiedä kiinnostaako se ketään.

Tänä päivänä Helene Schjerfbeckin maalauksia arvostetaan ja ne ovat ehkä kalleimpia mitä Suomesta löytyy.

Tässä pienessä maalauksessa oli mallina Martta Sahrman -niminen tyttö. Hän asui Hyvinkäällä taiteilijan lähellä. Maalauksen tekemisen aikaan Schjerfbeck ei ollut paljon pois Hyvinkäältä. Hän löysi maalaustensa mallit läheltä: he olivat usein naapureita ja tuttavia.

Maalauksen nimi on Sirkustyttö, mutta Martta ei ollut sirkuksessa töissä. Hän oli siitä innostunut, ja hoiti joskus sirkuslaisten lapsia esitysten aikana.

Martta seisoo ryhdikkäänä mutta hän on vähän salaperäinen. Taiteilija ei kuvaa häntä tarkasti. Paksut siveltimenvedot näkyvät monesta kohtaa. Kuitenkin taiteilija on tarkkaan harkinnut jokaisen maalaamansa väritäplän paikan ja sävyn.

Schjerfbeck halusi tähän maalaukseen vaalean yleissävyn. Maalauksen pinnalla on kuitenkin joissakin kohdissa myös voimakkaampia värejä. Ne antavat maalaukselle vahvan tunnelman.

Vaaleanpunainen tytön puvussa ja korvissa sekä voimakas punainen huulissa kertovat, että tyttö on täynnä elämää.

Nanny ja Yrjö Kaunisto omistivat tämän maalauksen. Kaunistot olivat lääkäreitä. He rakastivat ja keräsivät taidetta. Heillä ei ollut lapsia, ja heidän kuolemansa jälkeen arvokkaat taideteokset lahjoitettiin Ateneumiin.

Sirkustyttö oli yksi Yrjö Kauniston lempitauluista. Hän säilytti sitä turvallisuuden vuoksi pommisuojassaan. Kun Yrjö Kaunisto oli jo sairas eikä jaksanut kävellä alakertaan taulua katsomaan, hän piti lähellään valokuvaa Sirkustytöstä. Sillä tavalla hän sai katsoa tyttöä joka päivä.

Pekka Halonen: Lumisia männyntaimia, 1899

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

temperamaalaus vuodelta 1899, korkeus 44 ja leveys 29 senttimetriä

Pekka Halonen maalasi mielellään suomalaista luontoa. Vielä vanhana miehenä hän mietiskeli näin:

Innoitukseni lähde on luonto.
Yli 30 vuotta olen asunut samassa paikassa metsä aivan taloni vierellä.
Usein minusta on tuntunut, että omistan
maailman suurimmat taideaarteet oveni ulkopuolella.
Minun tarvitsee vain mennä metsään
ja näen ihania tauluja – muuta en kaipaa.

Pekka Halonen rakasti metsää, ja hän oli todellinen talven maalari. Kovalla pakkasellakin hän hiihti metsään, ja kuvasi lunta taitavammin kuin muut.

Hän tiesi, miten maalata hämärän talvipäivän lunta, pehmeää pakkaslunta, jäätä ja painavaa sohjoa. Kun katsot tätä maisemaa, huomaat varmaan, että lumi ei ole aivan valkoista, vaan siinä on monia muitakin värisävyjä ja valon heijastuksia.

Pekka Halonen oli kotoisin maaseudulta tavallisesta perheestä. Silti hän pääsi 1890-luvulla opiskelemaan taidetta ensin Helsinkiin ja sitten Pariisiin saakka.

Ranskalainen Paul Gauguin opetti Halosta Pariisissa. Halonen piti Gauguinin tavasta maalata ja otti siitä mallia.

Tämän maalauksen tekemiseen vaikutti myös japanilainen taide, jota Halonen näki Pariisissa. Siinäkin kuvattiin lunta. 

Tämän maalauksen kapea ja korkea muoto ja koristeellisuus ovat saman tapaiset kuin japanilaisessa taiteessa. Kuohkea lumi peittää nuoret männyt. Puut kuitenkin kestävät hyvin lumen painon.

Metsä näyttää hiljaiselta ja rauhalliselta Isosta metsästä taiteilija on valinnut juuri tämän kohdan. Hän näyttää meille, että myös luonnon pieni yksityiskohta on arvokas.

Magnus von Wright: Annankatu kylmänä talviaamuna, 1868

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1868, korkeus 36 ja leveys 54 senttimetriä

On kirkas ja aurinkoinen talviaamu ja ehkä paljonkin pakkasta. Savupiipuista tulee savua, sisällä taloissa on lämmintä. Voitko kuvitella, miltä kuulostaa, kun kuvan ihmiset kävelevät pakkaslumen päällä?

Taide kertoo meille paljon elämästä ennen vanhaan. Maalauksista voimme nähdä, miten ihmiset pukeutuivat, asuivat tai kulkivat paikasta toiseen. Jotkut asiat eivät ole muuttuneet paljoakaan yli sadassa vuodessa.

Tämä maalaus ei ole kovin suuri, mutta se on tarkasti maalattu. Mitähän kuvan ihmiset puuhaavat? Keitä he mahtavat olla?

Magnus von Wright oli jo yli 60-vuotias, kun hän maalasi tämän kuvan. Hän asui silloin lähellä Annankatua ja hän näki tämän näkymän ikkunastaan. Nykyään Helsingin Annankatu näyttää aivan erilaiselta. Helsinki oli silloin paljon pienempi kaupunki kuin nyt. Magnus von Wrightin aikana oli harvinaista, että taiteilijat kuvasivat lunta maalauksissaan.

Magnus von Wright oli taidemaalari, ja lintutieteilijä. Hän halusi tehdä kauniita ja tasapainoisia kuvia.  Hän oli erityisen taitava ja tarkka lintujen kuvaaja. Taitavia lintumaalareita olivat myös hänen veljensä Ferdinand ja Wilhelm.

Ferdinand von Wright: Taistelevat metsot, 1886

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1886, korkeus 124 ja leveys 188 senttimetriä

On aikainen kevätaamu ja maasta nousee sumua. Metsot ovat soitimella eli ne taistelevat siitä, kumpi on vahvempi. Voittaja saa naarasmetson suosion. Naarasmetso eli koppelo on kuvassa metsän laidassa.

Taistelevat metsot on yksi Suomen kuuluisimmista maalauksista. Olet saattanut jossain nähdä kuvan siitä. Monet taiteen harrastajat ovat halunneet maalata siitä oman versionsa. Kuvaa on käytetty monella uudella tavalla, esimerkiksi hiirimatoissa ja palapeleissä. Aito, alkuperäinen maalaus on Ateneumissa.

Ferdinand von Wright maalasi taulun yli sata vuotta sitten. Hän asui suurimman osan elämästään Savon maaseudulla Itä-Suomessa. Tämän kuvan maisemaksi hän valitsi metsäaukion erämaasta.

Kuvan kokonaisuus on tasapainoinen ja rauhallinen. Ferdinand maalasi niin tarkasti, että voit melkein kuulla metsojen äänet.

Ferdinand oli kiinnostunut luonnosta ja eläimistä jo pienenä. Myös kaksi hänen veljeään oli taitavia taidemaalareita. He kaikki rakastivat suomalaista luontoa, ja erityisen taitavasti he piirsivät ja maalasivat lintuja. Heidän aikanaan ei ollut värillisiä oppikirjoja, ja siksi he tekivät kasvien ja eläinten kuvia opetuskäyttöön ja kirjojen kuviksi.

Ville Vallgren: Kaiku, 1887

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

marmoriveistos vuodelta 1887, korkeus 153 senttimetriä

Näetkö, kuinka keskittynyt poika on? Hän on pysähtynyt paikalleen ja yrittää kuulla kaikua koko vartalollaan. Ehkä sinäkin pysähdyt hetkeksi pojan kanssa?

Kaiku-patsaan teki suomalainen kuvanveistäjä Ville Vallgren, joka asui yli kolmekymmentä vuotta Pariisissa. Vallgrenista tuli siellä hyvin suosittu taiteilija. Ihmiset halusivat ostaa hänen pieniä veistoksiaan, joiden aiheena olivat usein naiset.

Vallgren osasi tehdä veistoksen niin, että katsoja voi helposti kuvitella, miten se liikkuu. Ville Vallgrenin taide on kaunista, siroa ja aistillista. Hänen mielestään hyvä taide tulee suoraan sydämestä ja sielusta.

Tämän veistoksen mallina oli 14-vuotias kaunis italialaispoika. Vallgren teki veistoksen ensin kipsistä ja hakkasi aiheen marmoriin vasta myöhemmin. Hän lisäsi myös veistoksen nimen ranskan kielellä veistoksen jalustaan. Veistoksesta pidettiin heti paljon, ja se sai näyttelyssä Pariisissa myös kunniamaininnan.

Valkoista marmoria on käytetty paljon veistoksiin. Taitava kuvanveistäjä saa veistokset näyttämään eläviltä.

Suomalaiset tuntevat Vallgrenin veistoksista parhaiten Kauppatorin Havis Amandan, alastoman naisen suihkulähteen keskellä. Tuhannet ihmiset menevät katsomaan, kun Havis Amanda saa joka vappuaattona oman ylioppilaslakin.

Hugo Simberg: Halla, 1895

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

vesiväri- ja guassimaalaus vuodelta 1895, korkeus 27 ja leveys 18 senttimetriä

Nuori taiteilija Hugo Simberg sai syksyllä 1895 taideopetusta Akseli Gallen-Kallelalta, joka oli jo silloin tunnettu taiteilija. Simberg kirjoitti veljelleen:

”Teen juuri pientä öljytyötä. Se esittää hallaa, joka tyynenä syyskuun iltana levittäytyy seudun ylle, kun aurinko laskee. Halla on tyylitelty ihmishahmo. Sen vartalo on aivan valkoinen. Se istuu ja puhaltaa kylmää ruispellon ylle.

Kaukana taustalla ovat Ruoveden kukkulat, lähimpänä tumma havumetsä, sitten voimakkaan keltainen lehtimetsä ja lopuksi sinertävä mäki. Olen koettanut saada kauniin värivaikutelman koko työhön.

Saa nyt nähdä, mitä Gallen-Kallela sanoo siitä, hän ei ole vielä nähnyt sitä.”

Halla on yöpakkanen, joka voi yllättää luonnon kesken kasvukauden. Kova halla voi tuhota koko viljasadon. Entä sattuuko tämän kuvan hallaa itseäänkin, kun se levittää kylmää ympärilleen?

Hugo Simberg esitti maalauksissaan asioita, joita ei voi suoraan nähdä: unia, toiveita, pelkoja, ja hyvyyttä mutta myös pahuutta. Hän halusi kuvata ihmisen kokemuksia ja tunteita.

Hugo Simberg teki Hallan Gallen-Kallelan luona. Gallen-Kallela kannusti häntä olemaan rohkea ja tekemään aivan omanlaistaan taidetta.

Gallen-Kallela kirjoitti taiteilija Louis Sparrelle:
Minulla on täällä oppilas Simberg, joka on aivan harvinaisen lahjakas. Hänen taiteensa tulee kerran merkitsemään paljon.”

Gallen-Kallela oli oikeassa, sillä Hugo Simberg on nykyään yksi Suomen pidetyimmistä taiteilijoista.

Hugo Simberg: Haavoittunut enkeli, 1903

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1903, korkeus 127 ja leveys 154 senttimetriä

Haavoittunut enkeli on ehkä suosituin suomalainen taideteos. Enkeli ei pysty itse liikkumaan, mutta kaksi poikaa auttaa häntä. Toinen pojista katsoo suoraan meitä kohti. Ehkä hän haluaa, että me kuvan katsojat mietimme, mitä enkelille on tapahtunut?

Haavoittunutta enkeliä on haluttu selittää monella tavalla. Joidenkin mielestä se kertoo siitä, miten aikuiseksi kasvaminen on joskus kipeää. Toiset taas haluavat uskoa, että se on vertauskuva taiteilijan pahasta olosta pitkän sairauden jälkeen.

Jokaisen katsojan oma mielikuvitus tekee maalauksesta kokonaisen tarinan. Siksi ihmiset ajattelevat samastakin maalauksesta eri tavalla.

Hugo Simberg suunnitteli aihetta pitkään. Hän otti valokuvia lapsimalleista ja piirsi ja maalasi kymmeniä luonnoksia. Ensin taiteilija ei antanut maalaukselle mitään nimeä. Nimen paikalla oli pelkkä viiva. Simberg ei halunnut selitellä maalaustaan.

Mitä Hugo Simberg sitten itse ajatteli taiteesta? Hän kirjoitti kirjeessä veljelleen Paulille näin:

Minusta taideteos on teos, joka puhuu minulle toisesta maailmasta ja vie minut siihen tunnelmaan, jonka taiteilija haluaa välittää. Taideteoksen pitää viedä ajatukseni sellaiseen, mitä en ajattele joka päivä. Sellainen kuva siirtyy omaan mieleeni ja ajattelen sitä vielä kauan, kauan jälkeenpäin.

Helene Schjerfbeck: Toipilas, 1888

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1888, korkeus 92 ja leveys 107 senttimetriä

Punaposkinen lapsi istuu suuressa tuolissa. Hänet on kiedottu lakanaan. Lapsen tukka on suloisesti sekaisin. Lapsi näyttää siltä, että hän miettii jotakin. Maalauksen nimi on Toipilas. Se kertoo siitä, että lapsi on ollut sairas.

Kuvassa huone on valoisa ja aurinkoinen, ja lapsi jaksaa jo istua. Oksa lapsen kädessä antaa vihjeen paranemisesta: siihen tulee pian vihreitä lehtiä. Ne ovat merkki kasvamisesta. Helene Schjerfbeck on maalannut taitavasti valon, joka paistaa huoneeseen.

Tämän taulun taiteilija maalasi Englannissa, ja mallina oli englantilainen lapsi. Tuon ajan taiteessa sairas lapsi oli suosittu aihe. Sellainen herättää katsojassa sääliä ja myötätuntoa. Ennen lapset myös sairastivat paljon, ja moni heistä kuoli aivan pienenä.

Helene Schjerfbeck oli taitava piirtäjä jo lapsena. Hän oli vasta 11-vuotias, kun pääsi opiskelemaan Ateneumiin. Talossa oli silloin Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulu. Myöhemmin Schjerfbeck opiskeli myös Pariisissa.

Helene Schjerfbeckin aikaan oli harvinaista, että naisen ammatti oli taiteilija. Naisten oli vaikeampi päästä opiskelemaan taidetta kuin miesten. Naisia pidettiin usein vain harrastajina, ei oikeina taiteilijoina.

Tänään tiedämme, että Suomessa oli jo 1800-luvulla monta todella lahjakasta naistaiteilijaa. Helene Schjerfbeck on heistä kuuluisin.

Helene Schjerfbeck: Mustataustainen omakuva, 1915

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1915, korkeus 45 ja leveys 36 senttimetriä

Suomen taideyhdistys tilasi vuonna 1914 omakuvan kymmeneltä suomalaiselta taiteilijalta. Helene Schjerfbeck oli näistä ainoa nainen. Hän maalasi tämän kuvan itsestään 53-vuotiaana.

Kuvan nainen näyttää päättäväiseltä. Asento on ryhdikäs ja katse mietteliäs. Usein Schjerfbeckin maalauksissa on vain vähän värejä, mutta hän osasi käyttää niitä tehokkaasti. Tässä maalauksessa on tehokeinona punainen väri, jota on taiteilijan kasvoissa ja pensseliastiassa.

Helene Schjerfbeck maalasi omakuvia vielä yli 80-vuotiaana. Niissä on erityistä se, kuinka rohkeasti ja rehellisesti hän kuvasi vanhenevia kasvojaan ja kuoleman lähestymistä. Hän pelkisti eli jätti pois yksityiskohtia ja otti kuvaan mukaan vain hänen mielestään tärkeät asiat. Taiteessa vain muutamalla viivallakin voi kertoa paljon.

Schjerfbeck ei halunnut koskaan kaunistella aihettaan, ankarin hän oli silloin, kun hän maalasi kuvia itsestään.

Ateneumissa on paljon eri taiteilijoiden tekemiä omakuvia. Omakuvissa on usein aivan erityinen tunnelma, ja niiden avulla taiteilijat voivat kertoa paljon itsestään.

Tyko Sallinen: Pyykkärit, 1911

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1911, korkeus 154 ja leveys 136 senttimetriä

On valoisa kesäpäivä, ja kaksi iloisen näköistä naista pesee pyykkiä. Pyykinpesu oli ennen hidasta ja raskasta työtä.

Työ sujuu mukavasti yhdessä ystävän kanssa. Naiset ovat aivan lähekkäin toisiaan. Näyttää melkein siltä, että heidän käsivartensa on liimattu yhteen. Mistä he mahtavat jutella?

Maalaus valmistui noin sata vuotta sitten. Tyko Sallisen vaimo Helmi oli vasemmanpuoleisen naisen mallina.

Sallinen halusi maalata kuvan mahdollisimman elävän näköiseksi ja kirkkaan väriseksi. Siksi hän levitti kankaalle ensin paksun kerroksen vaaleaa kipsiä, ja maalasi vasta sitten kuvan öljyväreillä.

Niin hän sai väreihin lisää voimaa. Lopuksi hän ei tehnyt pintaa sileäksi, vaan hän halusi jättää maalaamisen jälkiä näkyviin. Maalauksessa on paljon paksuja pystysuoria viivoja. Ne tuovat kuvaan rytmiä.

Kun Tyko Sallinen vei valmiin maalauksen näyttelyyn, moni katsoja suuttui. Heidän mielestään Sallisen maalaustyyli oli huono, karkea ja liian arkinen. Naiset näyttivät rumilta, melkein porsailta.

Toiset kuitenkin puolustivat Sallista ja pitivät maalausta uudenlaisena ja siksi mielenkiintoisena. Se innosti muitakin taiteilijoita kokeilemaan uutta. Nykyään tämä maalaus on yksi Suomen taiteen aarteista.

Tyko Sallinen oli oman aikansa taiteen uudistaja ja kokeilija. Hän ei pyrkinyt tavanomaiseen kauneuteen vaan halusi tehdä kuvia, joissa on rehellinen ja aito tunne.

Eero Järnefelt: Raatajat rahanalaiset (Kaski), 1893

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1893, korkeus 131 ja leveys 167 senttimetriä

Palaneessa maassa on tulta, savua ja hiiltä. Nokinen tyttö katsoo meitä kohti. Hänen päänsä ympärillä on kirkasta valoa samaan tapaan kuin pyhillä ihmisillä kirkkomaalauksissa.

Muut kuvan ihmiset ovat keskittyneet omiin töihinsä. Kuvan tyttö on tottunut tekemään työtä ja hän näyttää väsyneeltä. Ennen myös maaseudun lapset tekivät raskasta ruumiillista työtä yhdessä aikuisten kanssa.

Kuvassa kasketaan. Kaskeaminen oli ennen tapa viljellä maata. Ensin siinä poltetaan paikan puut. Palanut puu muuttuu tuhkaksi, josta saadaan hyvä pohja viljelysmaalle.

Voitko kuvitella, mitä ääniä palavista puista kuuluu tai miltä tulen lämpö tuntuu iholla?

Kuvan on maalannut Eero Järnefelt. Hänen mielestään taiteen piti näyttää asiat juuri sellaisina kuin ne ovat, ilman kaunistelua. Sellaista taidetta nimitettiin naturalistiseksi.

Järnefelt maalasi ulkona, oikealla kaskiaukiolla, ja malleina olivat tavalliset talonpojat. Järnefeltin aikaan taiteilijat alkoivat kuvata köyhiä ja tavallisia suomalaisia ihmisiä. Heidät kuvattiin ahkeriksi ja vaatimattomiksi.

Maalauksen yksi aihe on ihmisen ja luonnon yhteys. Kuvan taustalla on kaunis erämaan maisema. Sellaista pidetään nykyään suomalaisena kansallismaisemana. Tämän taulun varsinainen aihe on kuitenkin kova työ.

Werner Holmberg: Maantie Hämeessä (Helteinen kesäpäivä), 1860

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1860, korkeus 88 ja leveys 102 senttimetriä

Maalauksen nimi kertoo, että on kuuma kesäpäivä. Kapea tie mutkittelee mäntymetsässä. Hevoskärry kulkee hiljaa eteenpäin. Matkustajalla on päivänvarjo. Onko hän ehkä hieno nainen? Hänen lisäkseen näemme kuljettajan ja takana istuvan apupojan. Tunnelma on hyvin rauhallinen, melkein unelias.

Tämän taulun maalasi Werner Holmberg, kuuluisa suomalainen taiteilija jo sataviisikymmentä vuotta sitten. Hän kuoli 29-vuotiaana keuhkotaudin takia samana vuonna kuin tämä maalaus valmistui.

Holmberg oli suosittu maisemamaalari, jonka aiheet ovat useimmiten Suomesta. Hän opiskeli Saksassa Düsseldorfissa, jossa tällainen romanttinen tyyli oli suosittu. Yleisö halusi nähdä maalauksissa voimakkaita luonnonilmiöitä ja ihanteellisia maisemia.

Werner Holmberg kulki tätä maalausta varten Tampereen lähellä piirtämässä luonnoksia. Valmiin työn hän maalasi kuitenkin omassa työhuoneessaan Saksassa.

On vaikea sanoa, kuinka todenmukainen maalaus on. Luultavasti Holmberg on kuitenkin tehnyt kuvaan kirkkaamman valon ja jylhemmän maiseman kuin oikeassa luonnossa. Myös järvi kuvan oikeassa reunassa on harvinaisen suuri. Järven toista rantaa ei näy.

Matkanteko oli ennen hidasta ja vaikeaa. Tiet olivat kapeita ja kuoppaisia. Haluaisitko kuitenkin nousta mukaan kuvan vaunuihin?

Vincent van Gogh: Katu, Auvers-sur-Oise, 1890

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1890, korkeus 73 ja leveys 92 senttimetriä

A: Anteeksi, mutta näin että olet museon opas, saanko kysyä, että onkohan tämä maalaus jäänyt kesken?

B: Ai kuinka niin?

A: No, jos saan sanoa suoraan: talot ovat vinossa, nurmikko yhtä puuroa ja taivaan sininen maalikin on loppunut kesken.

B: No, voihan sen noinkin nähdä.

Tämä alankomaalainen Vincent van Gogh on nykyään yksi maailman kuuluisimmista taiteilijoista. Mutta hänen omana aikanaan asia oli ihan toisin: läheskään kaikki eivät ymmärtäneet hänen taidettaan.

A: Miksi hän on niin kuuluisa?

B: No, Vincent van Gogh oli hyvin erikoislaatuinen. Hänen teoksissaan on vauhtia ja energiaa. Hän maalasi uudella, rehellisellä tavalla sitä mitä mielessään näki. Usein hän käytti lyhyitä, helposti erottuvia siveltimenvetoja ja voimakkaita värejä.

Katso esimerkiksi tuota taivasta: kun siveltimenvedot on vedetty ristiin rastiin, katsoja voi helposti kuvitella, että siellä tuulee. Oikeastaan tuo koko maalaus on liikkeessä.

A: Olet oikeassa, tässä kohtaa alkaa jo vähän pyörryttää. Onko maalaus sitten kovin arvokas?

B: Kyllä, tämä on Ateneumin arvokkaimpia maalauksia. Se ostettiin Suomeen jo vuonna 1903. Siitä maksettiin summa, joka on euroissa noin 10.000. Sillä hinnalla ei enää saa ”van goghia”.

Vincent van Gogh maalasi tämän viimeisenä kesänään. Sen hän vietti pienessä kylässä lähellä Pariisia. Hänen työskenteli hyvin ahkerasti, maalasi melkein taulun päivässä.

A: Nimilapun mukaan hän kuoli vain 37-vuotiaana. Mihin hän kuoli?

B: No, hän ei ollut aivan terve, ja hänen mielialansa vaihtelivat paljon. Kesällä 1890 hän sitten lopulta tappoi itsensä.

B: Ehkä katsonkin tätä nyt vielä uudestaan…

Paul Gauguin: Maisema, sika ja hevonen (Hiva Oa), 1903

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1903, korkeus 75 ja leveys 67 senttimetriä

Taide voi viedä ajatukset aivan muualle, kauas omasta elämästä. Taide voi esittää ihania paikkoja, joihin kaipaamme tai haluamme päästä.

Tämän maalauksen maisema on kaukana Suomesta, Tyynellämerellä. Ranskalainen Paul Gauguin maalasi sen yli sata vuotta sitten Tyynenmeren Hiva Oa -saarella Ranskan Polynesiassa.  Saarella on tasaisen lämmintä ja vihreää läpi vuoden.

Paul Gauguin halusi pois Pariisin kaupungin melusta, kauas lämpimään ja eksoottiseen maahan. Hän halusi elää ilman kiirettä ja alkuperäisen luonnon keskellä.

Maalauksen tunnelma on hyvin rauhallinen ja tasapainoinen. Kuvan kummassakin reunassa on korkea puu ja keskellä kävelee vapaana hevonen ja musta sika. Vasemmassa reunassa näkyy osa majasta. Siitä arvaamme, että jossain lähistöllä on myös ihmisiä.

Paul Gauguin ei maalannut sääntöjen mukaan. Hän halusi kertoa kuvan tarinan voimakkailla väripinnoilla. Ne sopivatkin hyvin kuvaamaan Hiva Oan rehevää luontoa. Taiteilija on lisännyt kankaalle maalia rytmikkäillä siveltimenvedoilla. On helppo kuvitella, että kuvassa puhaltaa pieni, raikas tuuli.

Maalaus on viimeisiä, mitä Paul Gauguin ehti tehdä. Hän kuoli saman vuoden 1903 toukokuussa vakavan sairauden takia.

Akseli Gallen-Kallela: Lemminkäisen äiti, 1897

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

temperamaalaus vuodelta 1897, korkeus 85 ja leveys 108 senttimetriä

Kalevalan Lemminkäinen oli nuori ja vihainen mies, joka joutui usein pulaan.

Tässä kuvassa Lemminkäinen on kuollut, kun hän yritti ampua joutsenta Tuonelan eli kuoleman joesta. Lemminkäisen äiti on kerännyt poikansa ruumiin kappaleet vedestä

ja koonnut ne yhteen. Hän valvoo ruumiin vierellä ja yrittää herättää sen eloon.

Kalevalassa äidit ovat vahvoja ja sitkeitä, ja heidän rakkautensa kestää kaiken. Tarinassa mehiläinen hakee hyvän lääkkeen ja Lemminkäinen herää eloon.

Lemminkäisen äiti on maalattu voimakkailla väreillä ja siinä on selvästi erottuvat ääriviivat. Kuvassa on paljon yksityiskohtia, jotka ovat kuoleman vertauskuvia: veriset rantakivet, musta joki, valkoinen joutsen, pääkallot ja luut sekä kalman eli kuoleman kukat. Maisema ei ole ihan todellisen näköinen.

Gallen-Kallela teki maalausta talossaan, jonka hän oli rakentanut kauas erämaahan. Hän peitti yhden huoneen seinät mustilla kankailla niin että valoa tuli vain ylhäältä. Kuolleen Lemminkäisen mallina oli valokuvia, jotka oli otettu Gallen-Kallelasta itsestään makaamassa alasti.

Lemminkäisen äidin mallina oli taiteilijan oma Matilda-äiti. jolle taiteilija kertoi surullisia asioita.

Kova on usein taiteilijan menettelytapa. Halusin äidin ilmeen oikein surulliseksi. Siksi puhuin hänelle synkkiä asioita, ja lopulta hän purskahti itkuun.

Myöhemmin Gallen-Kallela katui, että pahoitti äitinsä mielen.

Albert Edelfelt: Pariisin Luxembourgin puistossa, 1887

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1887, korkeus 141 ja leveys  186 senttimetriä

Tämä maalaus vie meidät Ranskan pääkaupunkiin Pariisiin. Kuva on Luxembourgin puistosta, joka on vielä olemassa. Ihmisten vaatteista ja myös maalaamisen tyylistä voi nähdä, että se ei esitä meidän aikaamme.

Voitko kuvitella maalauksen ääniä: lasten kiljahduksia, hiekan ääntä kenkien alla, naisten puhetta, lintujen laulua keväällä? Maalauksessa on lämmin kevätpäivä joskus kauan sitten. Lapset leikkivät auringossa, mutta lastenhoitajat ja heitä hienommin pukeutuneet äidit istuvat varjossa. Kaikki on rauhallista ja kaunista.

Suomalainen taiteilija Albert Edelfelt maalasi kuvan yli sata vuotta sitten Pariisissa. Pariisi oli jo silloin suurkaupunki ja tärkeä taidekaupunki. Edelfelt opiskeli ja teki taidetta siellä monen vuoden ajan.

Tähän maalaukseen hän halusi tavoittaa valot ja varjot täsmälleen oikean tuntuisesti. Siksi hän teki kymmeniä piirroksia ja öljyväriluonnoksia maalauksen eri henkilöistä. Hän mietti pitkään, miten asettaa heidät kuvaan.

Jos katsot tarkkaan, huomaat, että ihmiset maalauksen etualalla eli lähinnä sinua ovat varjossa. Kuvan ylälaidan kohdat ovat puolestaan kirkkaassa auringon paisteessa.

Edelfelt onnistui työssään hyvin, ja maalauksesta pidettiin heti kun se valmistui.

Kun Edelfelt vasta suunnitteli taulun maalaamista, hän kirjoitti kirjeessään Suomessa asuvalle äidilleen näin:

Kahteen päivään en ole tehnyt muuta kuin ollut ulkona ja tehnyt tutkielmia tauluuni. Ei voi kuvitellakaan mitään niin ihastuttavaa kuin puutarhat täällä Pariisissa juuri nyt: lapsia ja hoitajattaria tuhansittain, kaikkien kasvoilla heijastuu ilo siitä, että on lopultakin jälleen tullut kaunis sää.

Albert Edelfelt: Lapsen ruumissaatto, 1879

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1879, korkeus 120 ja leveys 205 senttimetriä

On aurinkoinen ja kirkas kesäpäivä, mutta ihmiset ovat surullisia. He soutavat kuolleen lapsen arkkua hautausmaalle.

Arkun vieressä istuu pieni tyttö ehkä kuolleen lapsen sisko. Hän puristaa kukkakimppua kädessään. Mummolla on Raamattu ja nuorempi nainen on ristinyt kätensä. Kukaan ei puhu mitään. Myös maisema näyttää hiljaiselta.

Tämän kuva on tehty 1800-luvulla. Silloin Suomessa moni lapsi kuoli pienenä vauvana. Monet taudit olivat pikkulapsille hengenvaarallisia. Lapsen sairaus ja kuolema olivat myös suosittuja aiheita tuon ajan taiteessa.

Taidemaalari Albert Edelfelt maalasi tätä taulua Haikossa, Porvoon lähellä. Hän keksi kuvan aiheen itse ja pyysi tuttuja ihmisiä Haikosta malliksi. Edelfelt teki maalauksen myöhemmin valmiiksi Pariisissa.

Edelfeltin aikana taiteessa tapahtui iso muutos. Ennen taiteilijat olivat maalanneet maisema-aiheetkin sisällä työhuoneessa eli ateljeessa. Nyt he halusivat saada maalauksiin aitoa ulkoilman tunnelmaa, valoja ja värejä.

Myös Edelfelt alkoi piirtää ja maalata enemmän ulkona, aiheen äärellä. Hän kiinnitti huomiota siihen,miten kuvata valoa ja varjoja. Kun tämä maalaus oli valmis, Edelfelt vei sen pariisilaiseen taidenäyttelyyn. Siellä se palkittiin kolmannen luokan mitalilla. Se ori korkein palkinto, jonka suomalainen taiteilija oli siihen mennessä saanut.

Albert Edelfelt: Kuningatar Blanka, 1877

Kuuntele ääniopas

Lue teosesittely

öljymaalaus vuodelta 1877, korkeus 96 ja leveys 77 senttimetriä

Kuvassa on nuori äiti, kuningatar Blanka. Blanka oli Ruotsin kuningatar 1300-luvulla. Maalauksessa hän hyppyyttää sylissään suloista poikaansa, prinssi Haakonia. Haakon ja äiti rakastavat selvästi toisiaan. Äiti laulaa Haakonille laulua, joka ennustaa pojalle hyvää tulevaisuutta ja avioliittoa Margareeta-nimisen prinsessan kanssa.

Kuningatar Blanka ja Haakon-poika elivät melkein seitsemänsataa vuotta sitten. Kukaan ei tiedä varmasti, miltä he näyttivät. Mutta 1800-luvulla suomalainen kirjailija Zacharias Topelius kirjoitti lasten sadun, jossa hän kuvitteli Blankan ja Haakonin elämää. Siitä sadusta taiteilija Albert Edelfelt sai idean tähän tauluun.

Albert Edelfelt oli suomalainen taidemaalari, joka asui pitkään Ranskan pääkaupungissa Pariisissa. Edelfelt osasi maalata elävästi ihmisiä. Hän oli taitava valon, erilaisten kankaiden, huonekalujen ja esineiden kuvaaja.

Äiti ja poika ovat hyvin todellisen tuntuisia. Äidin valkoinen silkkipuku hohtaa kuin valokuvassa. Albert Edelfelt kävi tätä maalausta varten Pariisin museoissa katsomassa ja tutkimassa, millaisia huonekaluja ja vaatteita oli 1300-luvulla.

Kun hän maalasi Kuningatar Blankan 1870-luvulla, historiamaalaus oli suosittua taiteessa. Taiteilijat maalasivat menneisyyden tärkeitä tapahtumia. Aiheet olivat usein sotaisia ja miehisiä, ja tunnelma ei ollut niin lempeä kuin tässä maalauksessa.

Edelfelt teki kauan Kuningatar Blankaa, josta tuli menestys tuon ajan tärkeimmässä näyttelyssä, Pariisin Salongissa.

Kuva kertoo äidinrakkaudesta ja sen tunnelma on lämmin. Myös taiteilija Albert Edelfeltille oma äiti oli hyvin tärkeä ihminen.